Hypnoosikursseilla opetettiin mielikuvatyöskentelyä. - No, oikeastaan. Työskentely ei ehkä ole se sana. Sanon sitä mieluummin mielikuvaprosessoinniksi koska prosessointi voi olla myös ei-ohjattua ja itsestään kumpuavaa. Työskentely kuulostaa  siltä, että suuntaudutaan  tavoitteeseen, joka on selkeästi muotoiltu. Se on kurinalaista.

Minun hypnoosikokemukseni olivat enemmän itseohjautuvia. Sain hapuilla kaikuja ja merkkejä jostakin tiedostamattomista todellisuuksista ja voimavaroista.

Hypnoosiprosessointi aloitettiin hyvän rentoutuksen jälkeen. Silloin oli lupa antaa kuvien tulla. Lähtökohta oli enemmän tai vähemmän sovittu, jokin mieltä askarruttava asia tai ongelma. Kun toinen ohjasi minua, hänen roolinsa oli tehdä tarjouksia ja ehdotuksia, poimia asioita siitä mistä minä puhuin. Mitään ei tarvinnut pakosta tai ohjelmallisesti tehdä, vaan ohjaaja kannusti ottamaan huomioon pintaan tulevia tunteita, ja me toimimme niiden pohjalta.

Kun on rentoutuneessa tilassa ja on virinnyt hahmottomia odotuksia ja vähän jännitystäkin, on herkistynyt. Se pätee sekä itseohjatussa hypnoosityöskentelyssä että toisen ohjaamassa. Kaikissa tilanteissa on omat virityksensä ja tiedostamattomat energiat piilemässä. Niitä hypnoosiprosessointi hyödynsi. Sen takia hypnoosi oli minusta niin viehättävää. Se oli vapaata leikkiä, jossa saa keskittyä itseensä, antaa itselleen rajattomasti huomiota. Ja tässä viehättävyydessä saa  lähestyä jotakin hankalaa asiaa, niin kuin tupakanpolttoa tai painonhallintaa, ikään kuin satumetsän perällä olevaa kalliota, ja siinä hämärää luolansuuta.

Mitä kuvia tai mielleyhtymiä mieli sitten tuottikaan, ne otettiin leikkiin mukaan. Mitään vähäpätöistä ja huolimatontakaan alkua ei halveksittu. Sekin oli viehättävää, yllättävää ja ennakoimatonta. Ensimmäisestä kuvasta alettiin johdattaa prosessia eteenpäin, sen annettiin korjautua ja kehittyä edelleen tuntemusten varassa.

Hypnoosia voi toteuttaa ihan toisellakin tavalla, niin että ohjaaja määrittelee tilanteesta paljon enemmän ja ohjaa oman mallinsa urissa sitä prosessia. Mutta tällä tavalla minä opin aikanani hypnoosin käyttöä, kun 2002 aloin opiskella hypnoosia. Kävin HH:n vastanotolla, joka oli silloin Suomen Hypnoosiyhdistyksen opettaja ja lehden päätoimittaja.

- - -

NLP-kursseilla mielikuvatyöskentely oli määrätietoisempaa ja tehtäväorientoitunutta. "Kuvittele tässä työskentelyssä äitisi. Mihin panet hänet mieluiten seisomaan, niin että se tuntuu sinusta oikealta. Aivan vasemman olkapääsi taakse? Hyvä, minkä kokoinen hän tuntuu olevan? - Nyt etsimme hyvää muutosta: sijoita hänet vaikka oikealle puolellesi kahden metrin päähän. Miltä nyt tuntuu? Mitä haluat hänelle nyt sanoa? Entä haluat sanoa itsellesi nyt? Mikä muuttuu tunteissasi?

NLP-mielikuvatyöskentelyssä on enemmän välineitä, joilla ajatellaan olevan tehoa ja joilla yhdessä kokeillaan. Oletetaan, että mielikuvassa on tärkeätä aistielementit, jotka vaikuttavat tunteisiin ja kokemisen tapaan. Kun mielikuvan aistielementtejä säädellään, saadaan uusi näkökulma asioihin, eikä tarvita pohdintoja ja vakuutteluja ja päättämistä – jotka ovat ehkä jääneet aikaisemmin tehottomiksi. NLP:ssäkään ei  työskennellä tietoisella tasolla. Hassujen tekniikoiden ja kokeilujen avulla ohitetaan tietoisuuden asettamat esteet, uskomukset ja tottumukset.

Sillä tavoin synnytetään uudenlaisia mielikuvia, jotka on myös tarkoitus juurruttaa uusiksi uskomuksiksi. Työskentely luottaa silloinkin tiedostamattomaan prosessiin.

NLP on työtä ja työskentelemistä. Siinä on säätelyä ja kokeilua. Se on näpräämistä ja insinöörihommaa. Rentouttamista voidaan käyttää tai sitten ei. Tärkeätä on keskittyä ja tehdä havaintojaan, kokeilla ja oppia kuuntelemaan miltä mielikuvat tuntuvat. Kuunnella itseään. Joskus apu voi tulla äkkiä, joskus on tarpeen että  toistaa ja harjaannuttaa itseään.

- - -

Buddhalaisissa harjoituksissakin käytetään mielikuvatyöskentelyä. On eräs tarina Buddhasta ja rikkaasta saidasta miehestä:

Rikas ja hyvin saita mies tuli Buddhan luokse, koska hän oli kiintynyt omaisuuteensa. Hän tunsi, ettei se ollut hyvä asia. Hän oli niin huolissaan ja otettu omaisuuksistaan, ettei ylipäätään pystynyt luopumaan mistään.

Buddha antoi hänelle harjoituksen: "Kuvittele, että vasen kätesi on hyvin köyhä ihminen, ja oikea kätesi on rikas sinä. Ja kuvittele, että oikea kätesi antaa vasemmalle kädelle, sille köyhälle, jotakin mikä on omaasi ja aivan ylimääräistä, kuten jätteet ruokalautaselta. Tee tätä harjoitusta ja tule uudestaan, jos sinulla on jotakin kysyttävää.

Tämäkin harjoitus oli miehelle tosi vaikea ja vastoin hänen luontoaan. Hän meni Buddhan luokse valittamaan, miten vaikealta se tuntui. Buddha sanoi: "Oikein hyvä. Jatka vain edelleen."

Jonkin ajan päästä harjoitus alkoi luontua mieheltä paremmin. Ei tuntunut enää hankalalta luopua mielikuvissaan lautasella olevasta ruoasta, kun tunsi itsensä aivan kylläiseksi. Hän meni Buddhan luo, ja kertoi iloisena kokemuksestaan. Buddha sanoi: "Oikein hyvä. Kuvittele nyt, että oikea kätesi, rikas sinä, antaa vasemmalle, köyhälle ihmiselle, jotakin käyttökelpoista ja arvokasta, kuten hyvää ruokaa runsaista varastoistasi, tai kultarahan." Miehen mielestä harjoitus oli kamala, ja tuli taas valittamaan. "Oikein hyvä", sanoi Buddha, "Ole huoletta, sinun ei tarvitse pitää siitä. Mutta tee harjoitusta".

Tarina jatkuu onnelliseen loppuun saakka. Harjoituksen idea tulee jo tässäkin näkyviin. Siitä ei tarvitse pitää. Sitä tarvitsee vain tehdä sinnikkäästi. Se mitä siinä yhteydessä kokee, on hyvä ja vie eteenpäin. Vaikka se tuntuisi pahalta.

 

Ja apua, neuvoja ja rohkaisua on hyvä saada välillä.

Myös päämäärä, valaistuminen, sekin voi joskus tuntua houkuttelevalta ja joskus taas ylivoimaiselta tai jopa vastenmieliseltä. Ei huolta siitäkään. Jos syvempänä kuitenkin on joku tietoisuus omasta tilasta ja halu päästä eteenpäin, niin voi jatkaa rauhassa ja huolta kantamatta. On hyvä välillä virkistäytyä hakeutumalla Buddhan seuraan, tai jonkun ymmärtäväisen harjoittajan. Minä teen sen lukemalla heidän hauskoja ja ystävällisiä puheitaan. Niitä löytyy kirjoista ja netistä.

Tuo oli tarina, mutta varsinainen mielikuvaharjoitus on esimerkiksi myötätunnon boddhicitta, jossa voi kasvattaa myötätuntoaan kanssaolentoja kohtaan. Valitsen vaikka ihmisen, jonka kanssa on vaikeuksia, ja hengityksen myötä lahjoitan uloshengitykselläni hänelle kaiken hyvän mitä omaksi osaksi on tullut, ansiota ja myönteistä karmaa. Sisäänhengitykselläni otan kannettavakseen kaiken sen taakan ja karman, joka tätä toista rasittaa.

Rankka harjoitus. Mutta siitäkään ei tarvitse pitää. Kunhan luottaa siihen, että se vie eteenpäin, ja on motivoitunut. Luottamus kasvaa harjoituksen myötä. Niin kävi rikkaalle saiturillekin.

- - -

Hypnoosi, NLP ja buddhalaisuus tuottavat kaikki harjoituksillaan minulle iloa. Ne ovat kiinnostavia.

 

Menisin mielelläni vaikka kerran viikossa hypnoosiohjaukseen, ja rikastuttaisin sillä ainutkertaista elämääni, luovuuttani, ihmissuhteitani ja muistojani. NLP on sama juttu. "Asia täytyy tehdä 20 kertaa, ennen kuin se muodostuu tavaksi, ja vahvistuneeksi hermoradaksi." Tai oliko se 30 kertaa? Sama se. – Niillä on hauska kokeilla. Ne antavat kokemusta siitä, että voin käyttää psyykkistä rakenteellisuuttani hyväkseni, ja toisten hyväksi. Ja oppia tuntemaan sitä.

Budhhalaiset harjoitukset ovat kaksitasoinen asia. Ne todellakin vaikuttavat arkiseen elämänhallintaan, ja tuovat uusia ajatuksia ja tunteita peliin. Kyllä, harjoitus voi tehdä saiturista anteliaamman ja se tuottaa levottomalle mielenrauhaa.

 

Mutta taustalla on jotakin muuta, joka väistämättä vaikuttaa asiaan. Buddhalaisuuden perustietoisuus on se, että kaikki mikä meillä on mielessämme, on muuttuvaista ja pysymätöntä. Ja mieli voi olla tietoinen siitä. Myös se tietoisuus kasvaa harjoituksen ja kokemusten myötä.

 

Ja kun minulla on yhä enemmän ja enemmän kokemusta siitä, miten se vaikuttaa minuun? "Minuun"? Muutunko minä, vai tulenko itse asiassa enemmän sen kaltaiseksi kuin mahdollisuuteni ovat?